RAHTARISMI, TAIDETTA TIEN PÄÄLTÄ
Kuvia rahtikirjan nurjalta puolelta.Kuka sanoi, ettei Rahtarit osaa pirtää!
|
|
|
Antero Karviolla.
Olimme matkalla Tampereelle 16.1.2004 kun herra Putkinen sipaisi tämän tilannekuvan. |
|
|
Herra Alanen allapäin.
Kasvoilta paistaa edellisillan riemujen aiheuttamat tuskat. Antero piirsi kuvan 17.1.2004. |
|
|
Herra Alanen.
Herra Alanen piirsi tämän kuvan itsetään kun Citymarketin apina-automaatti oli rikki. |
|
|
Rahtarin unelma
Herrat Putkinen ja Alanen uneksimassa uusita sähköisistä instrumenteista. Helsingissä joskus tammikuussa 2004. |
|
|
Herra Putkinen.
Herra Putkinen piirsi tämän kuvan itsestään kun peili oli rikki. Kuvasta näkyy että tukka on hyvin. Tammikuu 2004. |
|
|
Ryhmäkuva.
Tämä on siitä harvinainen kuva, että kuvassa näkyy Herrojen Sutinen & Putkinen lisäksi myös keikkamyyjämme Herra Vuoropomo (oikea alanurkka) sekä eräs naispuoleinen ihalija (alhaalla keskellä). |
|
|
Herra Sutinen.
Tämä kuva taitaa olla Anteron piirtämä kuva Herra Sutisesta, juuri erään hurjan Pokerierän jälkeen. Naamasta näkee, kuka on häviöllä.
|
|
|
Hassuttelevat rahtarit.
Herra Putkisen vetäisemä kuva herrojen Alanen (kötällään) ja Sutinen pelehtimisestä Kielkalliolla keväällä 2004.
|
|
|
Karille.
Kuva yhdestä niin monista Tapion Karille lähetetyistä c-kaseteista. Muistaaksemme kasetilla kappale "Unelmien rekka". Vastausta ei ole vieläkään kuulunut ...
|
Helsinki 19.5.04
|
|
|
Junassa on hauska matkustaa.
Antero ja Putkinen iloisissa tunnelmissa matkalla kohti Helsinkiä intercity junalla. |
|
|
Kerjäys 1
Kuuluisan yhtyeen basisti kerjää Putkiselta 5 senttiä kupposeen kahvia. |
|
|
Kerjäys 2
Kuuluisan yhtyeen basisti kerjää Anterolta 5 senttiä tonitsiin. |
|
|
Maa on niin kaunis.
Näkymä junan ikkunasta jossain Lahden lähistöllä. |
|
|
Hip-hop is best.
Pojat kohtasivat asemalla oikean hip-hopparin. |
|
|
Kahvi on hyvää.
Antero, Putkinen ja Sutinen pullakahveella levy-yhtiön lämpiössä. |
|
|
Terve, terve mitäs kuuluu.
Anteron ja Alasen iloinen kohtaaminen eduskuntatalon läheisyydessä. |
|
|
High-fidelity Studiot.
Tältä näytti "Nuppi ei tutise" äänitteen tietokoneavusteinen uudelleen masterointi. Keskellä John. |
|
|
Tulivuori.
Antero ja Putkinen levy-yhtiön ison johtajan puhuttelussa. |
|
|
Raha poikimaan.
Putkinen R:llä Viking -lottoa tekemässä. |
|
|
Hyvät oli jutut.
Putkinen, Antero ja levy-yhtiön iso johtaja Radio Helsingin vieraina. |
|
|
Alanen ja hippi.
Alanen tapaa oudon jammailevan otuksen Helsingin alamaaliman baarissa. |
|
|
Pitza on poikaa.
Putkinen, Antero ja Alanen hotellissa yöllä syömässä Pitsaa ja katsomassa sumopainia voitokkaissa tunnelmissa.
|
| |
|